Cześć! Urlop proszę.

Heippa hei. Ajattelin aloittaa blogin muutaman kuukauden takaisista tuntemuksista. Postauksen otsikko tarkoittaa Suomeksi ´´Hei! Lomaa Kiitos!´´, kyseinen kieli on puolaa toivon mukaan oikealla kirjoitusasulla. Tein ison päätöksen kesäkuussa, ja elokuun lopussa pakkasin lähes koko elämäni yhteen lentolaukkuun, reppuun, käsilaukkuun ja käsimatkatavarakokoiseen vetolaukkuun, ja hyppäsin lentokoneeseen kohteena kahden lennonvaihdon ja taximatkan jälkeen Puolan Łódź. Minulle suotiin upea mahdollisuus tulla työskentelemään itselleni lähestulkoon tuntemattomaan maahan. Jännityksen, innostuksen ja ehkä hieman pelonkin sekaisin tunteinen matka sitten taittuikin. Saavuin kohteeseen perjantaina ja aloitin maanantaina työt. Ensimmäisenä viikonloppuna oli jokseenkin kummallinen olo. Tuntui kuin olisi ollut lomalla, mutta siinä laukkuja purkaessa alkoi todellisuus pikkuhiljaa kirkastua.

photo (4)

Juutinrauman silta. Viimeinen lennonvaihtoni oli Köpiksen Kastrupilla.

Ensimmäiset viikot menivät jokseenkin vain tutkiskellessa ja totutellessa tosiasiaan, että ei ymmärrä yhtään mitä ympärillä puhutaan. Täällä saa todenteolla kyllä metsästää, mikäli kaipailee jonkin näköisiä neuvoja englanniksi työn ulkopuolella. Tämä kun ei ole se kaikista matkailullisin kaupunki. Onneksi kuitenkin, kuten otsikosta huomaa, saimme opeteltua pienen Suomitiimin voimin hieman paikallista kieltä jo alkumetreillä. Puolan kieli kuulostaa suomalaiseen korvaani todella eksoottiselta, ikään kuin ihmiset yrittäisivät laittaa sanoihin pelkkiä konsonantteja peräkkäin ja suhahdella siinä sivussa. Oman tulkintani mukaan kieli kuulosti jokseenkin samalta kuin venäjä, ja tottakai erehdyin tätä asiasta kiinnostuneena myös tiedustelemaan. Virhe. Lopputulos on lähestulkoon sama kuin suomalaiselta paantuneelta lätkäfanilta kysyttäisiin ´´Ai taasko hävisitte Ruotsille?´´. Jep, jep.. En suosittele kokeilemaan, opin kerrasta.

Puolassa oli kuulemma ollut poikkeuksellisen kuuma kesä, joka näemmä jatkui myös syksylle. Ensimmäisinä viikkoina varjossa oli parhaimmillaan noin +35°C. Rehellisesti sanottuna en edes halua tietää kuinka kuuma auringossa oli. Tutkiskelu painottui lähinnä kävelyvauhtiin. Kokeilin kerran juosta edellä mainituissa lukemissa, ja totesin parin kilometrin, että odotan suosiolla hieman viileämpiä kelejä urheilusuorituksiin. Alue, jolla asun, on mielenkiintoinen, sillä naapurissani on vanhoja tehdasrakennuksia ja puistoja. Osa tehdasrakennuksista on kunnostettu, osa ei. Huomasinpa, etten ihailuiltani ole edes ottanut juuri kuvia, mutta tässä nyt muutama esimerkki. Vasemmalla kuva naapuripuistostani Park Źródliskasta, oikealla yksi esimerkki jylhistä vanhoista tehdasrakennuksista.

Yksi intohimoistani on tanssi, ja aloinkin nopeasti etsiskellä sopivaa tanssikoulua, missä jatkaa harrastustani. Englanti ei ole myöskään liian yleinen nettisivukieli, joten lähdin ihan perinteisellä meiningillä paikan päälle tiedustelemaan. Ehkä hieman onnea matkassa, sillä ihastuin jo toiseen tanssikouluun, jonka respaan eksyin tiedustelureissulle. Tanssikoulun nimi on Lilla House. Nimi kuulostaa hyvin ruotsalaiselta, mutta kysyessäni minulle kerrottiin tarina, että tanssikoulun perustaja halusi antaa lapselleen nimeksi Lilla, mikä on hyvin epätavallinen nimi täällä. Enkä kyllä muuallakaan ole törmännyt tällaiseen nimeen. Tanssitunnit loivat ja luovat vieläkin ihanaa tasapainoa ymmärtämättömyydelle, kehon kieli kun on jokseenkin yhteinen. On ollut myös mukava huomata, että pystyn seuraamaan opetusta ja jopa jollain asteella ymmärtämään ohjeita elekielen tukemana, vaikka en kieltä ymmärrä. Tähän mennessä on sanavarastoon tarttunut jo perushuudahduksia tanssitunneilta, kuten: oikea, vasen ja uudestaan. 🙂

Siinä oli muutama lause ensimmäisistä kokemuksistani Itäisessä Euroopassa asumisesta. Myöhemmin lisää. Stay tuned!

/Suvi-Sisko

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: